Kesäisiä kuvia

Viikonloppu on alkanut oikein aurinkoisesti. Tänään on tiedossa PartyLite -kutsut ja pakkaamista. Otin eilen järjestelmäkameran esille ja kävin kuvailemassa pitkästä aikaa ulkona. Tällä kertaa keskityin enemmän puutarhan kukkiin. Omenapuut kukkii aivan mahtavasti, samoin syreenit.




Nyt on myös perennat kasvaneet hurjasti, vasta yksi kukkii, mutta kyllä ne juhannukseksi muutkin tulevat perässä, nuppuja ainakin on jo kovasti. :-)





Hankin tällä viikolla vielä muutamia kesäkukkia lisää. Vanhemmillani oli heinäseipäistä tehty kukkateline ja se näytti tosi hyvältä, joten tein samanlaisen omaan pihaan ja se on hieno. Tykkään kovasti. Lisäksi hankin jouluvaloille tarkoitetulle telineelle (rottinkinen) Mustasilmäsusannan ja sekin tuo kivasti lisää väriä pihaan. Olen etsinyt sopivanlaista tervetuloa -kylttiä pihalle ja nyt löysin sellaisen Agrimarketista. Siihen sai mukavasti kukkia alle ja sen voi halutessaan siirtää mihin vain.





Ja sitten vielä ne mun yrtit. Basilika tuoksuu ihanalle, kun suihkuttelen niitä aamuisin, kun avaan luukut auki. Toivottavasti ne juurtuvat hyvin, että parin viikon päästä saan jo latvoa niitä ruokiin.

Nyt meen syömään tomaatti-basilika-pastaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla saan tuoretta yrttiä lisukkeeksi. :-)

Kommentit

Suositut tekstit