Hyvästit kesälle
Viimeisestä kirjoituksesta on jo yli kuukausi, hui, miten aika rientää nopeaa. Olen muistanut tämän blogin, olen muistanut teidät ja olen montaa kertaa päättänyt mitä kirjoitan, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mä olen viettänyt suruaikaa... Antanut ajatusten vieriä, muistellut kesää, nauttinut viimeisistä lämpimistä päivistä ja käpertynyt sohvan nurkkaan suremaan. Bitter-sweet, kuvaa parhaiten tunteitani tällä hetkellä, nyt tuntuu karvaan makealta. Kukat lakastuu, vihreys katoaa, mutta toisaalta tulee kynttilät, lyhdyt, havut, kanervat ja callunat. Onhan nekin hienoja, kauniita ja värikkäitä. Täytyy siis ryhdistäytyä ja jatkaa elämää. Tässä kuitenkin vielä yhden lämpimän syyspäivän satoa, perennat houkuttelee paljon perhosia, joten sain napsittua muutaman kesäisen otoksen.
Sisustus on jatkunut, vaikka olen käpertynytkin itseeni. PartyLiten ihanat kynttilät ovat löytäneet kotiini pöydille ja hyllyille. Olohuone ja tv-huone ovat saaneet syksyisemmät värit verhojen ja mattojen muodossa. Ripaus turkoosia kuitenkin muistuttaa kesästä, merestä ja ihanista rannoista maailmalla.
Viimeissä kuvassa on mun ihanat heinäseivästikapuut <3. Nekin oli tosi helppo tehdä, mies ne mulle tekas muutamassa minuutissa. Tykkään kovasti niistä.
Olen löytänyt uuden harrastuksen: virkkaamisen, tarkemmin sanottuna mattojen virkkaamisen. Asuntomessuilla jo kuvasin yhtä huonetta, jossa oli virkattu musta matto ja mietin, että vitsit, tuollainen pitää vielä ostaa tai tehdä. Löysin kauppareissulla käsityöliikkeestä hyvät kuteet ja avulias myyjä antoi vielä ohjeenkin matkaan. Viime lauantaina aloitin. Etsin ohjeita vielä netistä, virkkasin, purin, virkkasin, purin, mutta lopulta onnistuin. Maanantaina matto oli valmis! Suosittelen kaikille, jotka haluavat käsillään jotain tehdä ja lisätä kotiin kivan lisän. Eikä taitoa juurikaan tarvitse olla, itse olin virkannut viimeksi yläasteella eli siitä on melkoisen kauan... Matto sopii olohuoneeseen, vessaan, makuuhuoneeseen, ihan mihin vaan. Ensimmäinen mattoni oli valkoinen, laitoin sen olohuoneeseen ja nyt teen mattoja makuuhuoneeseen, sängyn viereen.
Nyt olen siis ryhdistäytynyt, kampean itseni sohvan nurkasta ja päivittelen blogia useammin. Seuraavaan kertaa siis. :-)

Kommentit
Lähetä kommentti