Kesälomareissu Tukholmaan
Meidän kesälomareissu suuntautui tänä vuonna Tukholmaan. Olemme käyneet Tukholmassa usein keväällä tai syksyllä eikä koskaan näin keskellä kesää. Sopiva reissu löytyi Viking Linelta ja varasimme liput Mariella-laivaan, joka lähti perjantai-iltana, lauantain olimme Tukholmassa ja sunnuntaina takaisin Helsingissä. Matka Helsinkiin sujui omalla autolla, mutta koska parkkipaikkoja on huonosti terminaalin edessä, jätimme auton ystäväperheen luokse Vantaalle. Vantaalta Helsinkiin matka kävi erittäin helposti lähijunalla. Aluksi ajatuksena oli ottaa taksi, bussi tai ratikka rautatieasemalta terminaaliin, mutta lopulta päädyimmekin kävelemään matkan, joka oli oikein mukavan pituinen pitkän istumisen jälkeen. Viking Linelta löytyy matkasänkyjä alle 10 kiloisille vauvoille, joten meidän oli pakko raahata omaa matkasänkyä mukana ja raahaamista se kyllä olikin. Onneksi paluumatkalla meitä auttoi "kaljakärryt", jotka ostettiin laivalta sänkyä ja yhtä laukkua varten. Paluumatka kävellen sujui huomattavasti helpommin!
Kävelymatkalla kuljettiin tuomiokirkon ja kauppatorin ohitse, Helsinki oli ihanan kesäinen, kaunis ja täynnä elämää. Olisi aivan hyvin voinut yhdistää reissuun vielä hotelliyöt ja nauttia Helsingin hulinasta ja nähtävyyksistä parin päivän ajan.
Meitä onnisti sään suhteen: Koko viikonlopun ajan meri oli täysin tyyni, aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä. Taapero jaksoi koko reissun uskomattoman hyvin. Päiväunet hän nukkui rattaissa ja me muut nautittiin kannella auringosta tai shoppailtiin Tukholmassa. Tukholman keskustaan emme tällä kertaa menneet perinteisesti bussilla vaan Hop On Hop Off -laivabussilla. Suosittelen lämpimästi! Taapero nautti myös matkasta, kun sai seisoskella ja katsella merelle. Tukholmassa on paljon katseltavaa ja shoppailtavaa. Yksi päivä ei kyllä riitä alkuunkaan. Seuraavalla kerralla ollaan kyllä yksi yö hotellissa, että ehditään vähän enemmän.
Laivalla ollaan nykyään huomioitu lapset hyvin. Mariellalta löytyi kaksi erilaista leikkipaikkaa. Muksula oli kannella 8 ja pienempi leikkihuone kannella 6. Meille riitti pienempi, jossa tytsi sai kokeilla pallomeressä uintia. Ensimmäisen kerran tytteli pääsi pallomereen tammikuussa, kun matkustimme laivalla ensimmäisen kerran, mutta nyt oli ikää tullut sen verran, että hommahan oli oikein hauskaakin. Tammikuussa paikka oli vielä melko jännittävä.
Koko porukka nautti reissusta. Mulle ehdottomasti parhaita hetkiä oli kahdenkeskinen illallinen perjantai-iltana, tyyni meri ja kauniit auringonlaskut sekä shoppailuhetket Tukholmassa. Onnistunut ja mukava viikonloppu! Tällä jaksaa taas arkea. Jälleen kerran pitää ihmetellä meidän reissuakkaa, joka jaksaa yllättää joka kerta. Tytsi ei kyllä stressaa reissaamista yhtään: Se jaksaa jo istua autossakin hyvin, matkasängyssä uni tulee samalla tavalla kuin kotonakin, rattaissa nukuttaa päiväunet, oli ne sitten liikkeessä tai paikallaan ja ruoka maistuu. Tukholmassa tyttösen mielestä parasta taisi olla käveleminen kaupungilla. Paras hankinta ennen reissua oli ehdottomasti SkipHopin talutusreppu. Kädestä kiinnipitäminen kun on niin tyhmää nykyään, isot tytöt osaa kävellä jo yksinkin!
Lapsiperheelle oikein sopiva kesälomareissu! Varmasti tehdään toistekin, niiden hotelliöiden kanssa, yksi Helsingissä ja yksi Tukholmassa.
Ihanaa, että kesä jatkuu, vieläkin yli 20 astetta lämmintä, vaikka kello jo yli kymmenen illalla. Eilen kävin pitkästä aikaa itsekseni iltauinnilla ja tänäänkin on pulikoitu ja uitu kahdessa eri järvessä, nyt on aika nauttia!
Viikonloppuna täällä on markkinat, jotenkin oon aina ajatellut, että siihen se kesä sitten loppuu. Toivotaan, että tänä vuonna näin ei ole, vaikka iskä meneekin töihin maanantaina. Mutta ei murehdita sitä vielä vaan nautitaan lomasta loppuun asti!

Kommentit
Lähetä kommentti