Lapsi ja kasvatus

Luin Iltalehdestä juuri Sinkkosen seitsemän asiaa, jotka pitäisi huomioida, jotta lapsella olisi hyvä lapsuus. Melkoisen itsestäänselviä asioita, jos ajattelee maalaisjärjellä. Ajattelin, että kirjoitetaas välillä tällainen teksti ja omia ajatuksia näistä asioista.

Tässä Sinkkosen lista, jos joku ei sitä pongannut:

1. Paljon rakkautta. Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että on varauksetta rakastettu ja tuottaa vanhemmilleen iloa juuri sellaisena kuin on. 

2. Riittävän hyvää varhaista vuorovaikutusta, lapsen ehdoilla elämistä.

3. Äidin ja isän, vaikka he eivät asuisikaan yhdessä. Jos lapsella ei ole isää tai häneen ei ole kontaktia, on hyvä, että lapsi voi luoda isää koskevia mielikuvia ja puhua niistä.

4. Turvallisuuden kokemuksen, elämää ennakoitavassa maailmassa. Luottamusta siihen, että aikuinen auttaa häntä selviämään tunnekuohuista hylkäämättä.

5. Rajoja. Rajat antavat lapselle aikaa kasvaa ja kehittyä rauhassa.

6. Ikäistensä seuraa. Ikätoverit ovat välttämättömiä sosiaalistumiselle, itsetunnolle ja ryhmässä olemisen taidolle.

7. Suvun ja juuret. Identiteetin muodostumiselle on tärkeää tietää, mistä on tullut.

Lähde: Anne Rikama, Pidä kiinni pienestä, Meidän Perhe 2/2014

Paljon hyviä asioita, samanlaisia, joita lukee myös neuvolasta saaduissa oppaissa. Tähän asti lapsesta huolehtimiseen on riittänyt perustarpeiden tyydyttäminen, ruokaa, juomaa, unta ja hellyyttä sekä läsnäoloa. Nyt kun vauvasta on tullut taapero ja tyttönen liikkuukin jo melko ketterästi, tulee päivittäin paljon tilanteita, joissa kokeillaan ja etsitään rajoja. Haluan tarjota tytölleni kodin, jossa on katseltavaa myös hänen silmien korkeudella. En siis ole lähtenyt putsaamaan koko kotia sisustustavaroista vaan koitan opettaa hänelle, mihin saa koskea, mihin ei. Kalleimpia juttuja olen toki siirtänyt pöydän reunalle, johon pienet kädet eivät yllä, mutta muuten kaikki on lähestulkoon paikallaan. Näin myös molemmissa mummoloissa. Varmasti tulee tavaratappioita jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin. :-)

Tuosta Sinkkosen listasta eniten mietityttää kohta 2. Milloin annan lapselle huomioita, milloin en. En esimerkiksi halua opettaa lastani siihen, että aina kun hän haluaa jotain tai hänellä on asiaa, kaikki aikuiset pysähtyvät ja kiinnittävät huomionsa häneen. Mielestäni myös oman vuoron odottaminen kuuluu asiaan, joka pitää oppia kotona. Ei koko maailma kuitenkaan pysähdy ja odota, silloin kun hän niin haluaa. Eikä kaikkia asioita saa, mitä haluaa. Elämä on pettymystenkin sietämistä ja niistä johtuvien tunteiden käsittelyä. Tottakai lapsen pitää huomiota saada, vaikka äidillä olisikin ystäviä kylässä tai puhelu menossa, mutta ei koko aikaa, jos ei ole mitään kriittistä menossa tai tapahtumassa. Luulenpa, että tämä tulee ajankohtaiseksi meilläkin nopeammin kuin luulenkaan. 

Huomaan jo nyt, miten eri tavalla lapsi katsoo toista lasta. Miten ihanan innostuneelta tyttönen näyttää, kun kylään tulee kavereita, oli ne sitten isompia tai pienempiä. Vielä ei tokikaan leikit onnistu yhdessä vaan enemmänkin leikitään omia leikkejä samassa paikassa. Mutta näinhän sen toki kuuluukin mennä. On ihanaa, että ympäriltä löytyy kaiken ikäisiä leikkikavereita, sukulaisten ja ystävien lapsia, joiden luokse voi mennä kyläilemään tai jotka voivat tulle meille. 

Alle yksivuotiaan kanssa, joka käveli ainoastaan tukea vasten tai kädestä kiinni pitäen, huomasin tyrkyttäväni hänelle väsyneenä kirjaa tms. jotta saisin pienen hetken itselleni. Havahduin oikein ajatukseen, että kuinka paljon helpompaa on avata tv ja opettaa lapsi katsomaan Pikku Kakkosta kuin kannustaa häntä liikkumaan ja tutkimaan. Ja lapsen kasvaessa se on vielä helpompaa. Pelaa vähän, äiti lukee päivän lehden, päivittää facea tai katsoo televisiosta hyvän sarjan. Kuulostaa helpommalta kuin lähteä lapsen kanssa ulos tai leikkiä yhdessä jotain. Helppouteen on mukava tottua. 

Mutta tässäkin asiassa oppia ikä kaikki. Jokainen tekee tyylillään, omia arvojaan mukaillen. Ja elämä ei aina mene kuten on sovittu tai ajateltu eli päivien aikana tulee tilanteita, jolloin on järkevin mennä siitä, mistä aita on matalin. Enkä minä ainakaan jaksa niitä hetkiä tai päiviä murehtia. Yritän parhaani, vuodet näyttää mihin se riittää. :-)

Nyt täytyis keksiä jotain mukavaa sadepäivän tekemistä, mutta hei, huomenna jo paistaa, toivottavasti. Reipasta sadepäivää siis kaikille!