Vauvavuosi

Huoh, miten nopeasti vuosi menee! En uskonut siihen, vaikka kaikki ystäväni sanoivat, että nauti siitä vauva-ajasta, kun ne kasvaa niin nopeasti. Ekat kuukaudet meni mun mielestä jopa hitaasti. Nautin silti joka hetkestä, pidin paljon vauvaa sylissä, kävin pitkillä kävelylenkeillä ja nautin rauhallisista kahvihetkistä vauvan nukkuessa vaunuissa pihalla useita tunteja. Meillä on ollut helppo vauva, joka on nukkunut aina pitkät päikkärit ja yönsäkin erittäin hyvin.

Vuoden tullessa täyteen, mietin miten ihanaa oli saada vastasyntynyt vauva syliin. Miten kauan sitä oli odottanut ja miten tyttö tuntui heti omalta! <3 Elin mielessäni uudelleen sairaalahetkiä ja kuinka vieläkin kahdeksan vuorokauden sairaalassaolo tuntuu pitkältä. Vietin juhannuksen sairaalassa ja tulen kyllä muistamaan sen juhannuksen aina. Tietysti oli ihanaa, että vieressä tuhisi maailman rakkain ja ihanin vauva, mutta muuten... Huh huh. Oli niin ihanaa päästä kotiin.

Ensimmäisinä viikkoina olin arka pukemaan vauvalle tarpeeksi vähän vaatetta hellekeleillä, kun sisälläkin mittari näytti lähes 30 astetta. Muistan, kun ekan kerran puin vauvalle keliin sopivat vaatteet, miten onnellisena se nukkui sohvalla neljä tuntia, kerrankin ei hikoillut eikä ollut liian kuuma. :-) Oppia ikä kaikki, tänä kesänä osaan valita jo hellevaatteet kaapista, kelin niin vaatiessa.

Tytteli nukkui paljon sylissäni päiväunia tai vieressäni sohvalla. Voi miten ihanaa se oli! En välittänyt pätkääkään, etten pysty tekemään kotitöitä tms. Onneksi tein niin, koska neljän kuukauden jälkeen ei puhettakaan, että tytsi nukahtaisi tai nukkuisi sylissäni.

Eka kääntyminen oli juhlahetki ja ensimmäisiä hampaita odotettiin seitsemän kuukautta. :-D Olin varma, että hampaat puhkeavat neljän kuukauden iässä, kun tytsi oli niin ärtyisä ja aristi ikeniään. Hampaat tulivat kyllä, 11 kuukauden iässä.

Yhtäjaksoiset yöt on ihania ja enää tuskin muistakaan öitä, jolloin etsittiin tuttia pilkkopimeässä noin 15 minuutin välein. Aina kun pääsi makaamaan, alkoi itku.

Viimeiset neljä kuukautta on ollut vauhdikasta: Tyttö oppi konttamaan, nousemaan tukea vastaan, kävelemään tukea vasten (voi sitä kävelytyksen määrää!), kävelemään, taputtamaan ja jokeltelemaan tavuja yms. Kehitysvauhti on valtaisa ja kiihtyy vaan!

Etsin sopivaa runonpätkää synttärikorttiin ja löysin tällaisen:

En tiedä mitään ihanampaa

kuin oman yksivuotiaan.

On kaikki suurta ja mahtavaa,

kun maailmaa hän valloittaa.

Ruskeasilmä, ruistukka,

isän ja äidin oma kukka!

Tämä sopi jotenkin täydellisesti! Tytteli on nyt ihan parhaassa iässä ja varmaan huomennakin ja ylihuomenna ja viikon päästä ja vuoden päästä ja... 

Tässä vähän synttäritunnelmia eiliseltä! <3