Ruokatehdas

Vähän erilainen teksti tällä kertaa. Ajattelin, että kerronpa teille, mitä meidän vauveli syö. Itse ajattelin silloin odotusaikana, että en ota mitään stressiä vauvan ruuan tekemisestä eli haen kaupasta ruuat, jos siltä tuntuu. Kuitenkin, kun neljä kuukautta alkoi lähestyä ja sai alkaa maistelemaan erilaisia makuja, ajattelin, että minäpä kokeilen tehdä vauvalle itse ruuat. Ajatus vahvistui varsinkin siinä vaiheessa, kun porkkana aiheutti kauhean itkukohtauksen ja mahanväännöt. Tutkiskelin kaupan ruokia ja löysin vain muutaman purkkiruuan, jossa ei ole porkkanaa. Aina, kun ruoka näytti (näyttääkö ne ikinä) tai kuulosti hyvältä, ainesosana oli porkkanaa. Nyt siis olen tehnyt pienelle ruuat itse ja todennut, että eipä se oikeasti ole niin vaivalloista, mitä aluksi kuvittelin. Tässäpä tämän kertainen tarjoilu: bataattia, perunaa, kesäkurpitsaa, kukkakaalta ja parsakaalta sekä kanaa ja toisessa satsissa kalaa.









Ruuan säilömisessä on hyväksi todettu ihan normaalit pakasterasiat, mutta aluksi makuannoksissa käytin jääpalakuutiorasiaa ja ruokamäärän suurennettua muffinsivuokaa. Teen siis kerralla isomman satsin, joka yleensä riittää noin kahdeksi viikoksi. Tämän tekemiseen kaikenkaikkiaan, sis. kuorimisen, viipaloimisen, keittämisen ja soseuttamisen, menee noin tunti aikaa. Tällä kertaa annoksia tuli 28 eli tasan kahdeksi viikoksi.

Ainoa miinuspuoli omissa ruuissa oli, että kaupan ruokiin totutteleminen vei aikansa. Eikä siinäkään mitään, mutta meidän reissu Thaimaahan lähestyi ja tyttö ei suostunut syömään purkkiruokaa, toki sitä kokeilua minä siirsin ja siirsin. Onneksi noin viikkoa ennen reissua löysin kaksi ruokaa, joita neiti söi hyvällä halulla: bataattia ja kanaa sekä kasvis-lohivuokaa. Välillä annoin päivässä yhden itse tehdyn ruuan ja yhden valmisruuan. Nyt vanhempana kaupan ruuat menevät hyvällä halulla ja nam-äänellä, varsinkin peruna ja liha -ruoka, teen liian harvoin ruokaa punaisesta lihasta. Nythän asia tietysti muuttuu, kun ensimmäinen ikävuosi tulee täyteen ja saa siirtyä pikkuhiljaa samaan ruokaan meidän kanssa. Ajattelin kuitenkin, että teen pakkaseen myös ruokia varastoon niille päiville, kun ruokana on jotain, mitä pikkuinen ei voi syödä tai jos tulee kiire johonkin ja ruoka jää tekemättä just sillä hetkellä, kun tytsillä on nälkä. :-)

Asiasta heinäseipääseen... :-) Sainpa maistaa alkuviikosta itse kasvattamiani yrttejä. Hienosti nekin ovat kasvaneet. Tässä lautasella on villirucolaa sekä ruohosipulia.


Nyt on jälleen aika toivottaa hyvää viikonloppua! Mihin nämä viikot oikein menee?



Kommentit

  1. Namii olipa herkullista. Meillä en koskaan tehnyt pakkaseen vaan keitin 4pvn ruuan kerralla.. toki keitin silloin paljon ruokaa sattuneesta syystä. ;) mutta kaupan omat eivät meillä ole koskaan maistuneet.... oma tekonen ruoka on ainakin puhdas :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit